Parisuhteen arviointikeskustelu eli vuosihuolto

Toisinaan parisuhteessa havahtuu siihen että tässä ei olla pitkään aikaan keskusteltu oikeasti tärkeistä asioista. Usein ajatellaan, että tiedän mitä tolle toiselle kuuluu ja samaan aikaan en tiedä mitä hänelle todellisuudessa oikeasti kuuluu.
Monesti arjessa ei jää aikaa syvemmälle keskustelulle ja parisuhteessa jäädään ikään kuin etäälle toisistaan.
Usein arjessa keskitymme vain negatiivisiin asioihin toisessa, emmekä anna positiivista palautetta tarpeeksi, vaikka juuri se olisi tärkeää parisuhteessa, kokea olevansa arvostettu kumppani ja hyvä jossain asioissa.
Parisuhteen "arviointikeskustelu" on mainio termi tälle kysymyspatteristolle, jota käytän pariterapiassa. Tämän pariin kannattaa palata kumppanin kanssa vähintään kerran vuodessa, toisinaan useamminkin. Alla olevan kysymyslistan on tarkoitus herättää keskustelua asioista, joita kumppani käy elämässään läpi ja selvittää hänen ajatuksiaan parisuhteenne tilasta. Nämä kysymykset voi myös kääntää toisinpäin, eli kertoa toiselle, miten luulisi toisen vastaavan. Tämä tosin voi aiheuttaa haasteita, koska omat olettamukset saattavat joka pahimmassa tapauksessa loukata toista.
Keskustelkaa, jakakaa ajatuksia, olkaa avoimia ja etsikää ratkaisuja! Haastakaa ja tukekaa toisianne!
- Miten parisuhteessamme tällä hetkellä mielestäni menee?
- Mihin olen tyytyväinen?
- Mihin en ole tyytyväinen?
- Mitkä ovat vahvuuteni parisuhteessamme?
- Missä tarvitsen tukea?
- Miten asiat sujuvat kumppanin kanssa?
- Mitkä asiat eivät suju?
- Millä adjektiivilla kuvailisit parisuhdettanne?
- Miten yhteiset raha-asiat sujuvat?
- Millä tavalla käsittelet tunteitasi, miten näytät ja käsittelet tunteitasi?
- Kerro tilanne, jolloin olit ylpeä kumppanistasi?
- Mitä teet mieluiten vapaapäivänä?
Pitäkää vähintään kerran vuodessa parisuhteen arviointikeskustelu, mikäli se tuntuu haastavalta kahdestaan hankeutukaa pariterapeutin vastaanotolle, jolloin keskustelu saattaa luistaa paremmin.
Siellä pohdittaisiin yhdessä suhteen vahvuudet eri näkökulmista. Avattaisiin turvallisesti terapeutin läsnäollessa ne asiat, jotka ovat jääneet hampaankoloon tai jotka aina aiheuttavat tappelua. Katsottaisiin samalla mennyttä vuotta: mitä tapahtuu tässä ja nyt, ja miltä näyttää tulevaisuus. Puhuttaisiin rakkaudesta, mutta myös seksuaalisuudesta.
Pariterapeutti voisi kartoittaa tilannetta myös koskien parisuhteen kestoa, perhe- ja muuta elämäntilannettanne. Hän osaisi vaihtaa näkökulmaa ja auttaisi teitä ymmärtämään toistenne tuntemuksia.
Palveluhinnastoni nousee vuodenvaihteessa, mikäli haluat varata aikaa parisuhde keskusteluun tai muuhun terapiaan, ensi vuoden alkuun varaa paikkasi vanhoilla hinnoilla NYT! Livetapaamisia saatavilla Tuusulassa, myös etänä on mahdollisuus saada terapiaa!
Seuraa sivujani
Facebook: Lempeyttä Sinulle
Instagram: tunnelukotparisuhteessa
Ihanaa joulun aikaa
Lempeyttä Sinulle
Satu